STAFFORDSHIRENBULLTERRIERI
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

1. YHTEENVETO

Tässä Staffordshirenbullterrieriyhdistys r.y.:n staffordshirenbullterrierin jalostuksen tavoiteohjelmassa pyritään käsittelemään rodun jalostukseen liittyviä seikkoja mahdollisimman monipuolisesti. Staffordshirenbullterrieri –rodun jalostuksen tavoiteohjelmasta ilmenee rodun kasvattajien ja rodun jalostustoimikunnan kannalta olennainen tieto koskien vikoja ja sairauksia. Siihen on koottu koiranjalostuksen ja sen etiikkaan liittyvien suositusten lisäksi rotukohtaisia suosituksia, joiden päivitys on jatkuvasti ajan tasalla liitteenä olevien www-sivustojen avulla. Jalostusohjelmasta on käyty rodun kasvattajien ja aktiivisten harrastajien kesken varsin laajaa keskustelua ja ohjelmassa onkin pyritty mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon kaikki esille tulleet jalostuksen kannalta tärkeiksi koetut seikat.

Jalostuksessa on tärkeää ymmärtää rodun tausta. Rotu luotiin yhdistämällä bulldogin voima ja rohkeus terrierin peräänantamattomuuteen ja ketteryyteen. Näiden rotujen avulla haluttiin luoda rotu joka olisi nopea, ketterä ja rohkea. Rotumääritelmä suo suuret vaihtelut eri tyypeille ja näitä eri tyyppejä tasapuolisesti vaalimalla on mahdollista säilyttää tasapaino rodun sisällä. Ulkomuotojalostuksessa pääpaino on rotumääritelmän mukainen staffordshirenbullterrieri ilman ääripiirteiden korostamista, kuten liian lyhyt kuono-osa ja siitä mahdollisesti johtuvat hengitysongelmat.

Tuontikoirien runsasta käyttöä esiintyy monien muiden rotujen tavoin myös staffordshirenbullterriereillä. Onneksi tuontien runsaslukuisuus sekä viimevuosina tuontisperman käyttö on laajentanut rotumme geenipohjaa,  eikä rodussamme ole muodostunut  ns. siitosmatadoriongelmaa. Kuitenkin uuden veren tuominen maailmalta on haaste, koska terveystutkimuksia ei tehdä maailmalla samassa laajuudessa kuin Suomessa. Onkin ensisijaisen tärkeää ymmärtää rodun terveystilanteen seuraamisen tärkeys. Tätä työtä tekee yhdistyksen jalostustoimikunta, jonka tehtäviin tiedon keruun ohella kuuluu myös kasvattajien ja jäsenistön informoiminen ja neuvominen jalostukseen liittyvissä asioissa.

Staffordshirenbullterrieriyhdistys r.y. voikin tyytyväisenä todeta staffordshirenbullterrieri rodun tilanteen olevan tällä hetkellä suhteellisen hyvän. Terveystilannetta on seurattu aktiivisesti ja kokonaisuudessaan se on hyvä. Terveystilanne silmien osalta on jopa erinomainen. PEVISA:n  tutkimuspakon ansiosta  harmaakaihitapaukset on pystytty heti eliminoimaan jalostuskäytöstä. Lonkkatutkimuspakko rekisteröinnin ehtona vuodesta 1994 lähtien on edesauttanut kannan lonkkatuloskeskiarvon pysymiseen C:n tietämillä. Muiden sairauksien osalta on vaikea saada tarkkaa käsitystä kokonaistilanteesta, koska tilastotietoa ei ole ennen vuotta 2004.

Myös luonneseuranta on tärkeää ja yhdistyksen tavoitteena onkin innostaa jäsenistöä yhä aktiivisemmin käymään yhdistyksen järjestämässä tottelevaisuuskoulutuksessa sekä luonnetesteissä, joista saadaan tärkeää tietoa kasvattajien käyttöön. Olennaista on säilyttää staffin rodunomainen luonne ja sen monipuolisuus harrastuskoirana.

Rodun suosio on kasvusuunnassa ja rodun piiriin hakeutuu aktiivisia harrastajia, jotka ovat kiinnostuneita monista eri harrastusmuodoista näyttelytoiminnan ohessa . Rotu näkyy koko ajan enemmän erilaisissa harrastuksissa myös kilpailumielessä. Tämän päivän staffordshirenbullterrieri onkin oivallinen harrastuskoira, joka täyttää yhteiskunnan koirille asettamat vaatimukset.

2. RODUN TAUSTA

Vielä vuosisadan vaihteen Englannissa olivat koirataistelut suosittua kansanhuvia. Aluksi bulldoggin tyyppisiä koiria käytettiin taistelemaan karhuja ja härkiä vastaan, mutta myöhemmin suositummaksi  muodoksi  tulivat koira vastaan koira -taistelut. Tämäntyyppisissä taisteluissa koirien tuli  kuitenkin olla nopeita ja ketteriä, siksi ”bulldoggia” kevennettiin lisäämällä siihen terrieriverta. Näin syntyi bull-and- terrier-koira, jolla oli bulldogin voima ja sitkeys sekä terrierin nopeus ja peräänantamattomuus. Tämä on nykyisen staffordshirenbullterrierin kantamuoto.

1860-luvulla, 30 vuotta sen jälkeen, kun eläinten väliset taistelut olivat lailla kielletyt, kehitti englantilainen James Hinks näyttelytarkoitukseen valkoisen bullterrierin. Samoihin aikoihin vietiin Yhdysvaltoihin bull-and-terrier -tyyppisiä koiria. Siellä ne jalostettiin suuremmiksi ja painavimmiksi kuin alkuperäistyyppi. Nykyään ne tunnetaan nimillä  pitbullterrieri ja amerikanstaffordshirenterrieri. Näistä jälkimmäinen on virallinen rotu.

Alkuperäisellä bull-and-terrierillä oli onneksi kannattajajoukkonsa, joka pyrki säilyttämään rodun. Vuonna 1935 nähtiin ensimmäiset yksilöt näyttelyissä ja samana vuonna rotu virallistettiin. Koska rotunimenä bullterrieri oli jo varattu  oli keksittävä toinen nimi. Lopulta päädyttiin staffordhirenbullterrieriin. Staffordshiren hiilialueen kaivosmiesten ja ketjuntekijöiden ansiota on, että rotu vielä ylipäänsä oli olemassa. Nykyään staffordshirenbullterrieri on yksi Englannin suosituimmista terrieriroduista.

Ensimmäiset staffit Suomessa olivat tuonteja Iso-Britanniasta ja pääsääntöisin Bandits-kennelistä. Ensimmäinen staffordshirenbullterrieri, narttu Bandits Belle-Lettres “Bella”, saapui Suomeen 4.6.1964 Steve Stonen toimesta. Pian tämän jälkeen Hakon Westermark sai staffordshirenbullterrierinartun Bandits Mountainash Christmas Annan eli Sherryn. Ensimmäinen uros staffi, Towans Lord John ”Beau”, tuli Suomeen Olavi Åbergille. Ensimmäinen staffi pentue syntyi Sherrylle 11.7.1965 Finnstaff’s kennelnimelle, Steve Stonen muutettua pian USA:han ja vietyään Bellan mukanaan. 

Staffordshirenbullterrieri on aktiivisen, liikuntaa harrastavan ihmisen seuralainen.  Sen ihmisläheisyys ja huomiontarve on huomioitava, eikä se sovi  tarhakoiraksi, eikä liian suuren lauman jäseneksi ellei koiralle  voida taata tarvittavaa yksilöllistä huomiota ja riittävää liikuntaa.

Staffordshirenbullterrieri  eli staffi soveltuu hyvin näyttely-, agility-, raunio- ja tokokoiraksi. Staffi on pienehkön kokonsa sekä luonteenominaisuuksien puolesta hyvä kaupunki- ja kerrostalokoira, lyhytkarvaisena se on myös helppohoitoinen. Korkean kipukynnyksensä ja pitkäpinnaisen luonteensa ansiosta staffi sopii hyvin myös lapsiperheen lemmikiksi kestäen hyvin nuorempien perheenjäsenten kovakouraisempaakin käsittelyä.

 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA

Staffordshire Bullterrierikerho - Staffordshire Bullterrierklubben ry:n perustava kokous pidettiin 15.10.1968 Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla, Helsingissä. Kokouksessa oli läsnä 43 henkilöä. Suomen Kennelliitto myönsi yhdistykselle rotua harrastavan yhdistyksen oikeudet vuonna 1970. Vuonna 1978 hyväksyttiin virallisesti uusi nimi Staffordshirenbullterrieriyhdsitys r.y. (SBTY). Vuoden 2005 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 386.

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia staffordshirenbullterrieri- ja amerikanstaffordshirenterrierirotua harrastavien henkilöiden yhdyssiteenä koko maassa, edistää ja auttaa näiden rotujen jalostusta ja kasvatusta niille kuuluvien arvokkaiden ominaisuuksien turvaamiseksi, sekä tehdä molempia rotuja tunnetuksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää näyttelyitä, kursseja ja neuvotteluja. Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Staffi –lehteä. PEVISA –määräysten mukaiset tutkimustulokset sekä näyttely-, koe- ja luonnetestitulokset julkaistaan yhdistyksen lehdessä sekä tarkemmin vuosikirjassa.

Staffordshirenbullterrieriyhdistys ry:n toimintaa organisoi hallitus. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja kuusi (6) muuta jäsentä. Jalostusneuvonnasta vastaa jalostustoimikunta. SBTY r.y.:n hallitus valitsee jalostustoimikunnan. Jalostustoimikunnan tehtävänä on neuvonta, jalostustiedosteluihin vastaaminen, sairauksien kartoittaminen ja niistä tiedottaminen sekä kasvattajapäivien järjestäminen. Pyrkimyksenä on huolehtia siitä, että rotumme kehittyisivät niin ulkomuodoltaan kuin terveydeltäänkin mahdollisimman suotuisasti. Lisäksi yhdistyksellä on pentuvälitys.

Jalostustoimikunnan toiminta

SBTY r.y.:n jalostustoimikunnan periaate on olla työssään puolueeton ja noudattaa SKL-FKK ry:n ja SBTY r.y.:n yleisiä toimintaperiaatteita. Jalostustoimikunta vastaa sille esitettyihin tiedusteluihin kirjallisesti, jolloin selvitetään tehdyt ratkaisut perusteluineen. Jalostustoimikunnan tulee kokoontua riittävän usein käsittelemään saapuneita tiedusteluja, jotka on toimitettava jalostustoimikunnalle kirjallisesti hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusajankohtaa.

Jalostustoimikunta kerää tietoa koirista jalostusta silmällä pitäen ja jakaa tätä tietoa jäsenistölle esimerkiksi vuosikirjan avulla. Tietoa koirista hankitaan mm. tekemällä terveyskyselyjä sekä keräämällä luonnetesti-, näyttely- ja muita koetuloksia. Myös erilaisten luentojen ja kurssien järjestäminen kuuluu jalostustoimikunnan tehtäviin. Jalostustoimikunta toimii lähinnä neuvoa-antavana elimenä.

Yleiset suositukset

Kukin kasvattaja vastaa viime kädessä itse omista jalostusvalinnoistaan, joihin jalostustoimikunta suosittelee käyttämään mahdollisimman korkealuokkaista materiaalia. Siitosyhdistelmää suunniteltaessa tulisi  huomioida yksilöiden luonteenominaisuudet, ulkomuodolliset seikat sekä perinnölliset viat ja sairaudet. Jalostusarvoa määritettäessä tulisi kiinnittää huomiota koiran oman laadun lisäksi myös sen sukulaisten, vanhempien ja erityisesti koiran jälkeläisten laatuun ja terveystuloksiin.

Näiden ohjeiden yleisperiaatteet ja niiden vähimmäisvaatimukset toimivat jalostustoimikunnan runkona, kuitenkin niin, että kukin jalostustoimikunnan käsittelyyn tullut  tapaus käsitellään yksilöllisenä ja harkinnan mukaan voidaan näistä ohjeista joustaa tai niitä jopa tiukentaa pyrittäessä mahdollisimman korkealaatuiseen jalostukseen.

Yleisperiaatteena on, että jalostusvalinnassa asetetaan urokselle suuremmat terveysvaatimukset kuin nartulle, koska urosmateriaalista ei ole puutetta. Jalostusyhdistelmässä saattavat uroksen/nartun ominaisuudet jossain määrin kompensoida toisen osapuolen puuttuvia ominaisuuksia.

LISÄKSI

- kasvattajan tulee olla SKL-FKK:n jäsen

- kasvattajan tulee olla allekirjoittanut SKL-FKK:n kasvattajasitoumus

- kasvattajan tulee olla SBTY r.y.:n jäsen

- siitosnartun alaikärajana pidetään 18 kk

- nartun on saatava näyttelyssä laatuarvostelussa vähintään ERI (erinomainen)

- nartun edellisestä pentueesta tulee olla kulunut vähintään kymmenen (10) kuukautta

- uroksen on saatava näyttelyssä laatuarvostelussa vähintään ERI (erinomainen)

Koirien tulee olla tutkittuja PEVISA sääntöjen mukaisesti astutushetkellä.

Perinnölliset viat ja sairaudet

Kukin kasvattaja päättää viime kädessä omista jalostusvalinnoistaan. Yhdistyksen jalostustoimikunnan rooli on jakaa kasvattajille kaikki mahdollinen tieto, jolla voi olla merkitystä näihin valintoihin. Jalostukseen suositellaan käytettäväksi yksilöitä, jotka ovat vapaita perinnöllisistä sairauksista ja vioista ja polveutuvat mahdollisimman terveiksi tunnetuista suvuista. SBTY r.y.:n jalostustoimikunta voi kuitenkin poikkeustapauksissa myöntää luvan erityisen yksilön käyttöön, jos sen katsotaan hyödyntävän Suomen staffordshirenbullterrierikantaa.

Lonkkanivelen kasvuhäiriö (dysplasia):

Jalostuskoira ei saisi olla lonkiltaan C:tä (lievä dysplasia) huonompi. Jos kuitenkin erittäin painavista syistä käytetään D (kohtalainen dysplasia) lonkkaista koiraa jalostukseen tulee toisen osapuolen olla lonkiltaan A (ei muutoksia) tai B (lähes normaali/rajatapaus). E (vaikea dysplasia) lonkkaista koiraa ei tule käyttää jalostukseen.

Perinnölliset silmäsairaudet:

Perinnöllisistä silmäsairauksista ei harmaakaihia (HC) eikä retinan dysplasiaa (RD) sairastavaa koiraa tule käyttää jalostukseen. Lisäksi tulee siitosvalintoja tehdessä huomioida, että ko. sairaan koiran vanhemmat ovat kantajia kuten myös sen pentuesisarukset saattavat olla ko. sairauden kantajia. Mikäli todetaan jonkin yksilö harmaakaihin (HC) kantajaksi ei sitä tule käyttää enää jalostukseen.

Sikiöaikaiset verisuonijäänteet silmissä (PHTVL/PHPV), lievissä muodoissa, sairas aste 1-2, koiraa käytettäessä jalostukseen tulee toisen osapuolen olla täysin terve silmistään ko. sairauden osalta.

Ylimääräiset ripset luomen sisäpinnalla, Cilia aberranta, sairastavaa koiraa voidaan käyttää jalostukseen mikäli ripset eivät vaivaa koiraa, silloin tulee toisen osapuolen olla terve ko. sairaudesta. Viasta hoidettua koiraa (leikattu/poltettu) ei suositella käytettäväksi jalostukseen.

Silmäsairauksien ehkäisemiseksi on suositeltavaa, että jalostukseen käytettävät yksilöt tutkittaisiin silmistään vähintään kaksi kertaa elämänsä aikana, toisen kerran seitsemän (7) vuotiaana. Jalostustoimikunta toivoo kasvattajien kantavan vastuunsa rodun terveydestä ja astuttavansa narttunsa uudelleen kun vähintään puolet sen edellisen pentueen pennuista on virallisesti vähintään silmätutkittu ja mielellään lonkkakuvattu.

Lisäksi suositellaan:

Arkaa tai vihaista koiraa ei tule käyttää jalostukseen. Jos koira saa kaksi (2) kertaa laatuarvostelun hylätty luonteen vuoksi se ei täytä jalostustoimikunnan laatuvaatimuksia.

Purentavioista ja liian kapeista alaleuoista  on jalostuksella pyrittävä pääsemään eroon.

Pentuvälitys

Yhdistyksen pentuvälittäjä kertoo pennunkyselijöille ainoastaan kasvattajajäsenten ilmoittamat yhdistelmät, jotka voidaan julkaista myös yhdistyksen nettisivuilla pentulistassa. Staffi-lehdessä julkaistaan maksutta tiedot niistä pentueista, joilla on jalostustoimikunnan hyväksyntä.

Kun astutus on tapahtunut ja narttu on tiineystutkittu tai kun pennut ovat syntyneet, ottaa kasvattaja yhteyttä pentuvälittäjään, joka lisää pentueen pentulistalle. Pentulistalle pääsevät kaikki kasvattajajäsenten pentueet, kun yhdistelmä täyttää voimassa olevat PEVISAehdot.

Lehtimainokset

Yhdistyksen lehdessä kasvattaja saa mainostaa pentuetta omakustannushintaan. Ilmoitushinnat löytyvät Staffi-lehdestä.

4. NYKYTILANNE

4.1. Populaation koko ja rakenne

Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan olevan n. 1000-1500 staffordshirenbullterrieriä, rekisteröintimäärät ovat vuosittain nousseet ja tällä hetkellä rekisteröidään noin 150 pentua vuosittain. Tyypillisesti suomalaisella kasvattajalla on muutama narttu, joilla teetetään pennut muutaman vuoden välein. Suomessa on suhteellisen laaja geenipohja. Geenipohjan laajuuden säilyttämiseksi tuontikoiria pitäisi tuoda harkiten eri linjoista.

Kaikki suomalaiset staffin pennut syntyvät ja varttuvat kotioloissa, mikä onkin rodulle ainoa oikea paikka kasvaa. Staffi ei sovi tarhattavaksi Suomen olosuhteissa. Jotta staffista varttuisi ihmisystävällinen, vilkas ja rohkea  seura- ja harrastuskoira, sen paikka on jo alle luovutusikäisenä normaaleissa kotioloissa, jossa se tottuu ihmisiin ja normaaliin elämänmenoon.

Suomessa siitosmatadorien käyttöä on pyritty välttämään. Viimeisen viiden vuoden aikana on jalostukseen käytetty yhteensä  urosta. Pentueita näillä uroksilla on kyseisenä aikana ollut yhteensä  kpl.

Suomalaisten kasvattajien koiriin voi törmätä myös ulkomailla. Suomesta on viety koiria mm. Yhdysvaltoihin, Norjaan, Eestiin, Ranskaan, Espanjaan ja Ruotsiin.

Yhteenveto staffordshirenbullterrierien rekisteröintitilanteesta Suomessa viimeisen kuuden vuoden aikana.

Vuosiyhteenveto 2000-2006 päivitetty 20.3.2007

Vuosiyhteenvedon sukusiitosprosentti tarkoittaa ko. vuonna syntyneiden pentujen keskimääräistä sukusiitosprosenttia. 

Isoisä/isoäiti tarkoittaa ko. vuonna syntyneillä pennuilla olevia eri isoisiä/isoäitejä. Nämä luvut antavat kuvaa jalostuspohjan laajuudesta. Jos jalostukseen käytetään esimerkiksi paljon eri uroksia, jotka ovat sukua keskenään (sama isä/äiti) on jalostuspohjan laajuus paljon suppeampi kuin erisukuisia uroksia käytettäessä (= isovanhempia enemmän).

Luvut kennelliiton tietokannasta.

Staffien rekisteröinnit Suomessa 1986-2006 päivitetty 20.3.2007

Uroksia on käytetty populaatioon nähden laajasti. Rotu on ollut Suomessa jo yli 40 vuotta, joten pitkäaikaisimmilla kasvattajilla on parhaimmillaan jo viisitoista sukupolvea omia kasvatteja suoraan alenevassa narttulinjassa. Tuontikoirien, pääasiassa eri sukuisten uroksien, ansiosta on geenivaihtelu pysynyt laajana. Rodun kotimaassa, Iso-Britanniassa, rotua rekisteröidään n. 10 000 vuosittain, joten materiaalia riittää. Rotu on ollut suosittu Euroopan maiden ulkopuolella myös Etelä-Afrikassa ja Australiassa, joiden geenipoolia on myös hyödynnetty suomalaisessa koirakannassa.

Jalostuksessa eniten käytetyt urokset 1996-2006 päivitetty 20.3.2007

4.2. Luonne

Staffordshirenbullterrierille oikeanlainen rodunomainen luonne on hyvin tärkeä ominaisuus ehkä jopa kaikkein tärkein. Näyttipä koira miltä tahansa, se ei ole oikea staffi ilman oikeaa luonnetta. Voimassa olevassa FCI:n rotumääritemässä staffordshirenbullterrieriä luonnehditaan seuraavanlaisesti: ” Rohkea, peloton ja ehdottoman luotettava”. Ominaispiirteenä kerrotaan: ”Lannistumattoman rohkea ja sitkeä. Erittäin älykäs, pitää ihmisistä ja erityisesti lapsista”.

” Rohkea, peloton ja ehdottoman luotettava”. Tämä riittää hyvin kuvaamaan rodun oikeaa luonnetta. Rotu on nimenomaan rohkea. Rohkeus on sisäänrakennettu rodun historiaan. Pelko ja arkuus on jalostettu niistä pois jo aikoja sitten. Koiran tulee vaikuttaa varmalta kaikissa tilanteissa. On anteeksiantamatonta, jos yksilöltä puuttuu tämä ominaisuus. Rohkeudella ei ole mitään yhteyttä aggressiivisuuteen, jolla usein peitetään epävarmuutta. Vaikka staffilla on tappelukoiratausta, ei staffi saa koskaan olla aggressiivinen ihmistä kohtaan. Ihanneyksilön on aina oltava ihmisten seurassa varma ja ystävällinen. Jos yksilö on ihmistä kohtaan aggressiivinen, uhkaava tai pelkäävä, sitä ei tule koskaan palkita. Tällainen on rodulle täysin epätyypillistä ja virheenä anteeksiantamaton. Arkoja, hermostuneita tai aggressiivisia koiria ei tule käyttää jalostukseen, sillä nämä ominaisuudet periytyvät helposti jälkeläisille.

Luonteen merkitys staffordshirenbullterrierillä on erityisen suuri halutessamme välttää rodun jo muualla saamaa negatiivista huomiota ja joutumista ns. kiellettyjen rotujen listalle. Edelleenkin ajoittain mediassa nousee esille vuonna 1994 tapahtunut vauvan kuolemantapaus. Kysymyksessä olevassa tapauksessa perheen staffordshirenbullterrierillä ei ollut mitään tekemistä perheen vauvan kuoleman kanssa, vaikka tapaus näin tuoreeltaan virheellisesti uutisoitiin.  Kysymyksessä olevissa olosuhteissa - valtavan surun keskellä - on ymmärrettävää, etteivät asianosaiset itse ryhtyneet tällöin väärää uutisointia oikaisemaan. Kasvattajien tulee kuitenkin myös kiinnittää huomiota pennunostajien ohjaukseen staffin kasvattamisessa yhteiskuntakelpoiseksi sekä mukavaksi seura- ja harrastuskoiraksi.

Luonnetestit

Staffordshirenbullterriereitä on luonnetestattu vuosien 1994-2006 aikana yhteensä 68. Testattujen määrä on kantaan verrattuna pieni eikä testituloksista pystytä vetämään rotukohtaisia johtopäätöksiä. Luonnetestien tulokset kuvaavatkin paremmin kyseisten yksilöiden ominaisuuksia. Keskimääräinen pistemäärä on ollut 155 pistettä, joskin koirien saamat loppupisteet ovat jakautuneet laajasti 52 ja 246 pisteen välille.

Staffien luonnetesteissä saamat loppupisteet päivitetty 20.3.2007
(vuonna 2001 ei testattu yhtään koiraa)

Käyttäytymiskokeet, tottelevaisuuskokeet ja agility

Staffordshirenbullterrierit ovat osoittaneet koulutettavuutensa tottelevaisuuskokeissa, käyttäytymiskokeissa (BH) ja agility-kilpailuissa.

Staffien osallistuminen tottelevaisuuskokeisiin vuosina 2000-2006 päivitetty 20.3.2007

Koeosallistumiset ovat nousseet vuodesta 2000 vuoteen 2006 361 prosenttia. Vuonna 2006 kilpailleista koirista 39 prosenttia sai ykköstuloksen.

Suomen tottelevaisuusvalion arvon on saanut neljä koiraa, joista kaksi on saavuttanut sen 2000-luvulla (vuosina 2004 ja 2006).

Käyttäytymiskokeeseen on staffordshirenbullterrierit ovat osallistuneet yhdeksän kertaa. Seitsemän koiraa on saavuttanut vuosina 2000-2006 BH-koulutustunnuksen. päivitetty 20.3.2007

Agilityssa on vuosina 2000-2006 kilpaillut yhteensä 49 staffia:

ykkösissä 19 koiraa,

kakkosissa 14 koiraa,

kolmosissa 16 koiraa.

Agilityvalioita on yksi (arvo saavutettu vuonna 2004).

4.3. Terveys

4.3.1. PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet

Ensimmäiset staffordshirenbullterrierit tulivat Suomeen 1964 ja jo vuonna 1968 tutkimuksissa todettiin parilla staffordshirenbullterriereillä perinnöllinen HC. Professori Hakon Westermarckin toimesta staffordshirenbullterrierejä myös lonkkakuvattiin 1960-luvun loppupuolella. Satunnaisia silmäpeilauksia lukuun ottamatta lonkka- ja silmätutkimuksia ei tehty pariin kymmeneen vuoteen. Vasta 1980-luvun loppupuolella kasvattajat ryhtyivät omatoimisesti tutkituttamaan koiriaan. Ensimmäinen jalostuksen tavoiteohjelma hyväksyttiin vuonna 1992 ja PEVISA alkoi vuoden 1994 alusta.

Lonkkanivelen kasvuhäiriö

Lonkkanivelen kasvuhäiriön (HD:n), esiintymistiheys ja vakavuus on eri roduilla erilainen. Staffordshirenterriereillä esiintymistiheys on Suomessa tällä hetkellä  % (C ja D). Vakavuusasteeseen vaikuttavat myös monet ympäristötekijät (mm. ruokinta, kasvuajan ylipaino, liikunta ja sairaudet). Ympäristötekijöihin on laskettava myös kuvaustekniset tekijät ja sairauden arvostelun subjektiivisuus.

Lonkkanivelen kasvuhäiriötä ei voida koskaan poistaa rodusta kokonaan, koska koiran ilmiasu ei kerro sen geenirakennetta. Dysplasia periytyy polygeenisesti l. moni geenipari vaikuttaa lonkkien rakenteeseen. Dysplasian vakavuusastetta rodussa voidaan seurata röntgentutkimuksin ja sairautta vastustaa jalostuksellisin toimenpitein. Lievä dysplasia voi olla lähes oireeton. Jos niveleen kehittyy nivelrikkoa, voi koiralla olla merkittäviä kipuja, varsinkin rasituksen jälkeen. Lonkkaniveldysplasiaa ei voida leikkauksella parantaa.

Lonkkavika aiheuttaa harvoin vaivaa staffordshirenbullterrierille. Rodun rakenne ja voimakas lihaksisto voivat olla avainasemassa siinä ettei lonkkavika vaivaa. Voimakkaat muutokset, löysyys ja lonkkamaljan ja reisiluun nupin yhteensopimattomuus voivat kuitenkin johtaa nivelrikkoon. Nivelrikon oireita ovat liikkumisen ja rasituksen jälkeiset ontumiset, jäykkyys ja esim. makuulta ylös nousemiseen liittyvät vaikeudet jotka tulevat yleensä vasta vanhemmalla iällä.

Tavoitteena on, että suurin osa kannasta kuvataan, jolloin saadaan luotettavampaa tietoa todellisesta tilanteesta. Ei riitä, että vain jalostuskoirat tutkitaan. Tavoitteena on saada lonkkavikaprosentti jatkossa pienenemään.

Lonkkaniveltilasto 1990-2006 päivitetty 20.3.2007

 

Silmätutkimukset

Silmäsairaudet, joita on todettu staffordshirenbullterriereillä:

HC eli perinnöllinen harmaakaihi sisältää useammanlaisia näkökykyä haittaavia sairauksia linssissä. HC:ssa linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan, muutoksia todetaan yleensä molemmissa linsseissä. Jos linssit samentuvat täysin, sokeutuu koira samalla. HC hoitona sokeutuneille voidaan sameutunut linssi poistaa ja myös keinolinssin asennus samalla on mahdollista. Suurin osa HC muutoksista on lieviä ja koira voi elää normaalia elämää. Jalostukseen HC koiria ei voi käyttää.

RD eli verkkokalvon vajaakehitys on synnynnäinen silmän kehityshäiriö, jossa on eri vakavuusasteisia häiriöitä, lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. Paikalliset verkkokalvon poimut ovat vaarattomia ja koirat, joilla on vain joitakin poimuja silmäpohjassa, saavat silmätarkastuksessa merkinnän: poimuja ja niitä ei suljeta pois jalostuksesta.

PHTVL/PHPV tarkoittaa sairautta, jossa linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuoni ei ole normaalisti surkastunut. Sairaudessa on eri asteita pienistä pilkuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin.

PRA on verkkokalvon asteittainen surkastuma. Aineenvaihduntahäiriöin takia verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Koirasta tulee täysin sokea yksilöstä riippuen 1-8- vuoden välillä. PRA periytyy resessiivisesti ja sen kantajat ovat täysin terveitä. Sairailla yksilöillä näkö rupeaa heikkenemään asteittain ja ensimmäisenä oireena on hämäräsokeus.

PPM on iiriksen eli värikalvon kehityshäiriö, jossa pupilliaukon avautuminen ei ole ollut täydellistä, vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset ovat yleensä lieviä, eivätkä aiheuta oireita.

Distichiasis eli ylimääräiset ripset on perinnöllinen sairaus, jossa luomen reunassa kasvaa ylimääräisiä ripsiä. Nämä ripset hankaavat sarveiskalvoa ja voivat aiheuttaa silmävuotoa, silmän siristelyä ja sarveiskalvohaavaumia. Karvat voivat olla niin pehmeitä, etteivät aiheuta koiralle oireita. Oireilevilta koirilta ripset poistetaan yleensä polttohoidolla.

Staffeilla terveystilanne on hyvä silmien osalta. HC, PRA tai muut vakavat silmäsairaudet eivät ainakaan toistaiseksi rotua vaivaa. Silmissä esiintyy jonkin verran eri asteisena  PHTVL/PHPV tai RD. Toisinaan ylimääräisiä ripsiä ja satunnaisesti muita vaarattomia mykiö- tai verkkokalvolöydöksiä. Esim. PPM (Membrana pupillaris persistens).

Silmätutkimustilasto

Yhteenveto päivitetty 20.3.2007
 

Diagnoosit päivitetty 20.3.2007

DNA-TESTIT STAFFORDSHIRENBULLTERRIEREILLÄ
 

Englantilainen the Animal Health Trust (AHT) on usean vuoden intensiivisen tutkimustyön jälkeen vihdoin löytänyt ne geenimutaatiot, jotka aiheuttavat staffeille perinnöllistä kaihia (HC) ja L-2-HGA-sairautta sekä on kehittänyt DNA-testit näiden sairauksien selvittämiseksi. Tämä on todella merkittävä saavutus, koska nyt voimme saada selville myös näiden sairauksien kantajat.

L-2-HGA (L-2-hydroxyglutaric aciduria)
 

Staffordshirenbullterriereillä esiintyvä L-2-HGA (L-2-hydroxyglutaric aciduria) on aineenvaihdunnallinen hermostosairaus, jossa virtsassa, plasmassa ja aivoselkäydinnesteessä esiintyy kohonneita pitoisuuksia L-2-hydroxyglutaraattihapossa. L-2-hydroksiglutaraattihappo metaboloituu normaalisti α-ketoglutaraatiksi, mutta sairailla koirilla näin ei tapahdu, joten ainetta kertyy elimistöön tuhoisin seurauksin.
 

L-2-HGA (L-2-hydroxyglutaric aciduria) sairaus vaikuttaa keskushermostojärjestelmään, ensisijaisesti aivoissa, oireiden ilmaantuessa yleensä ensimmäisen kerran noin 6 -12 kuukauden iässä. Oireina esiintyy ”tutisevaa” liikuntaa, väristyksiä, epileptisen kohtauksen kaltaista jäykistymistä, liikunnan tai jännityksen aiheuttamaa lihasten jäykkyyttä ja muuttunutta käytöstä. Lievissä tapauksissa oireita on käytännössä ilmennyt aluksi ainoastaan stressitilanteissa, jolloin sairaus on ilmennyt liikkeiden jäykkyytenä – peräpään jäykistymisenä – ja lihasten tutinana.

Suomessa syntyi vuonna 1989 staffipentue, jossa ainakin yhdellä pennulla oli varmasti tämän sairauden oireet. Staffi-lehdessä 3/1990 (s. 30) Lukijoilta –palstalla eräs staffinomistaja kysyykin neuvoja vastaavanlaisten oireiden syystä ja hoidosta.  Oireiden syytä yritettiin tuolloin tuloksetta selvittää. Myöhemmin 1990-luvulla syntyi ainakin joitakin näihin oireisiin sopivia staffeja, joista muutamia nähtiin myös näyttelykehissä. Sairaudesta on puhuttu harrastajien keskuudessa ”tutinatautina”, mikä nimitys on varsin kuvaava. Suomessa ainakin yksi staffi on rotujärjestön saamien tietojen mukaan jouduttu lopettamaan tämän sairauden seuraksena.

HC
 

Perinnöllisessä harmaakaihissa (HC) linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan. Kaikki havaitut kaihimuodostelmat eivät ole perinnöllistä harmaakaihia, sillä niitä voi muodostua myös tulehduksen, vamman tai aineenvaihdunnallisten syiden (esim. diabetes) yhteydessä ja sekundäärisesti toisen sairauden seurauksena. Perinnöllinen harmaakaihi (HC) on aina bilateraalinen ja symmetrinen molemmissa silmissä laajeten täydelliseksi ja aiheuttaen sokeuden.
 

Periytyminen
 

Sekä HC että L-2-HGA periytyvät resessiivisesti eli väistyvästi. Tämä tarkoittaa sitä sairaus ilmenee ainoastaan tapauksessa, jossa alleeli (geeni) on homotsygoottinen eli kaksinkertainen.  Tämä tarkoittaa siis sitä, että ilmiasultaan terve eli täysin oireeton koira – esimerkiksi koira, jonka on virallisissa silmätutkimuksissa todettu terveeksi - saattaakin olla sairauden kantaja ja periyttää sairautta jälkeläisilleen. Resessiivisesti periytyvä sairaus periytyy seuraavasti:
 

aa= terve staffi (clear)

ab= sairauden kantaja, mutta ilmiasultaan terve (carrier)

bb= sairas staffi (affected) 

Jos kaksi tervettä koiraa astutetaan keskenään (aa x aa), ovat niiden kaikki jälkeläiset terveitä: 

a                    a

a                    aa                  aa

a                    aa                  aa

Jos toinen osapuoli on sairauden kantaja (ab) ja toinen terve (aa), keskimäärin 50 prosenttia jälkeläisistä on sairauden kantajia. Yksikään jälkeläisistä ei kuitenkaan ole itse sairas (bb):

                      a                    b

a                    aa                  ab

a                    aa                  ab

Jos kaksi sairauden kantajaa (ab) astutetaan keskenään, jälkeläisissä on sairaita (bb) keskimäärin 25 prosenttia, kantajia 50 prosenttia ja terveitä 25 prosenttia:

                      a                    b 

a                    aa                  ab

b                    ab                  bb

Jos sairas (bb) ja terve (aa) astutetaan keskenään, ei yksikään jälkeläinen ole sairas, mutta kaikki jälkeläiset ovat sairauden kantajia:

                      a                    a

b                    ab                  ab

b                    ab                  ab

Jos kaksi sairasta yksilöä (bb) astutetaan keskenään, ovat kaikki jälkeläiset sairaita:

                      b                    b 

b                    bb                  bb

b                    bb                  bb

Geenipopulaation kaventumisen välttäminen
 

Ensimmäiset AHT:n tekemät geenitestit viittaisivat siihen, että noin 15 prosenttia staffikannasta olisi  näiden sairauksien kantajia. Joillakin koirilla on molempien sairauksien geenimutaatioita, mutta AHT:n arvion mukaan jopa 20-25 prosentilla staffeista saattaisi olla ainakin toinen näistä geenimutaatioista.

Tästä syystä AHT:n geeniasiantuntijat suosittelevat, ettei sairauden kantajia suljeta pois jalostuksesta, koska tällöin geenipooli saattaisi vähetä peruuttamattomasti. Tämän sijaan AHT on suositellut, että kaikki jalostukseen käytettävät koirat geenitestattaisiin ja että mikäli koira olisi jommankumman sairauden kantaja, sitä käytettäisiin ainoastaan terveeksi todetun yksilön kanssa. Tällöin kaikki jalostukseen aioitut jälkeläiset olisi myös testattava. Tämä käytäntö vähentäisi asteittain mutaatioiden määrää jalostusmateriaalissa ja samalla sairauden kantajien muut, toivotut ominaisuudet voisivat periytyä jälkipolville. AHT on antanut seuraavanlaisen suosituksen:

Staffien Breed Council on puolestaan antanut seuraavat suositukset:
 

1)       Kaikki jalostukseen käytettävät koirat tulisi DNA-testata L-2HGA:n ja HC:n varalta. Poikkeuksena koirat, jotka ovat perimältään terveiksi osoitetuista vanhemmista (hereditarily clear). Perimältään terveillä tarkoitetaan koiria, joiden vanhemmat ovat joko a) molemmat DNA-testattuja ja terveitä tai b) rekisteröity perimältään terveiksi.

2)       Todettuja kantajia ei pidä astuttaa testaamattoman tai toisen todetun kantajan taikka sairaaksi todetun yksilön kanssa.

3)       Jos kantajaksi todettu koira astutetaan, se tulisi tehdä ainoastaan DNA-testillä terveeksi todetun tai perimältään terveen koiran  (ks. kohdassa 1 mainittu) kanssa.

4)       Jos DNA-testein kantajaksi todettu koira astutetaan DNA-testillä terveeksi todetun tai perimältään terveen koiran kanssa (ks. kohdassa 1 mainittu), on pennut testattava niiden geneettisen statuksen selvittämiseksi. Kasvattajalla on tällöin kaksi vaihtoehtoa:

a)       kaikki pennut DNA-testataan ennen luovutusta, kasvattaja antaa todettujen kantajien osalta lausunnon ”Progeny not eligible for registration”  (jälkeläinen ei rekisteröintikelpoinen) tai

b)       kaikkien jälkeläisten osalta annetaan edellä a-kohdassa mainittu lausunto kunnes ne on DNA-testattu ja jonka jälkeen terveiksi todettujen osalta lausuntoa muutetaan.

L-2-HGA ja HC –tutkimustuloksia

clear = terve, gen.clear = perinnöllisesti terve, carrier = kantaja, affected = sairas
päivitetty 20.3.2007