Staffordshirenbullterrieriyhdistys
(SBTY) r.y. perustettiin lokakuussa 1968 eli meillä on
takanamme jo yli kolmekymmentä vuotta aktiivista
staffitoimintaa. Ja reipasta on meno edelleenkin.
SBTY r.y. edustaa
Suomen Kennelliiton hyväksymänä
jäsen- ja rotujärjestönä staffordshirenbullterrieri
- ja amerikanstaffordshirenterrieri
-rotuja. Viimeksi mainitut amstaffit liittyvät joukon jatkoksi
vuonna 1985.
Yhdistyksemme
toimintaa organisoi ja käytännössä
monilta osin myös vetää hallitus.
Jalostusneuvonnasta vastaa jalostustoimikunta,
joka pyrkii huolehtimaan siitä, että rotumme
kehittyisivät niin ulkomuodoltaan kuin
terveydeltäänkin mahdollisimman suotuisasti.
Yhdistyksellämme on oma pentuvälitys,
johon staffin tai amstaffin pennun hankintaa harkitsevan kannattaa
ehdottomasti ottaa yhteyttä.
Pentuvälittäjiltä saa tietoja
syntyneistä pentueista sekä arvokasta
lisätietoa roduistamme.
SBTY r.y:n
jäsenmäärä on
tällä hetkellä noin 450. Jäsenemme
ovat kunnostautuneet staffiensa ja amstaffiensa kanssa niin
näyttelykehissä kuin toko- ja
agilitykentillä. Myös pelastuskoiratoiminta on
nielaissut mukaansa innokkaan harrastajajoukon. Kokonaisuudessaan
jäsenistömme muistuttaa aika tavalla harrastamiamme
rotuja: olemme sopusuhtaisia, toimeliaita, rohkeita, sitkeitä,
erittäin älykkäitä ja
ympäristöstämme hyvin kiinnostuneita.
Koko maan
kattavana yhdistyksenä merkittävänä
perinteisenä yhteydenpitomuotona on jäsenjulkaisumme
staffi
–lehti.
Kesällä kokoonnumme leppoisasti suurella joukolla
erikoisnäyttelyyn tai kesäpäiville,
keväällä puolestamme olemme perinteisesti
purkaneet talven aikana kertynyttä
ylimääräistä energiaa
vuosikokouksessa. Pääkaupunkiseudulla
yhdistyksellämme on lähes ympäri vuoden
tottelevaisuuskoulutusta. Paikallisesti jäsenemme kokoontuvat
yhdessä epävirallisemmissa merkeissä
enemmän tai vähemmän
säännöllisesti virkistäville
yhteislenkeille, koulutusporukoihin ja tahvopäiville.
Staffientusiasteille
meillä on tarjolla hauska valikoima erilaisia staffiaiheisia
myyntituotteita,
joita voi tilata tavaranmyynnistämme
ja joihin voi tutustua muun muassa toimintaamme ja rotujamme
esittelevästä Messukeskuksen Voittaja
–näyttelyn info-pisteessämme.
Mikäli
et ole jo jäsen, liity
joukkoon ! Mikäli
haluat itse osallistua aktiivisesti toimintaamme tai mikäli
sinulla on uusia ideoita, ota yhteys SBTY r.y:n
hallituksen
jäseniin.
Erikoisnäyttelyiden
ROP-koirat vuosilta 1969-2010
Tulostettava
A4-esite